Monitoimi JPT

 

Hei, olen Jukka-Pekka Tuomola eli Monitoimi JPT, moniosaaja Vilppulasta.

 

Oman yrityksen perustaminen alkoi reilu vuosi sitten ajatuksesta, että nyt on aika tehdä jotain ihan omaa! Mitä sitten voisin tehdä ja miten voisin hyödyntää omaa osaamistani?

Minulla oli takana yli 14 vuotta keittiösuunnittelun parissa, sekä tuhansia tunteja remontointia ja rakentamista. Suunnittelemiani keittiöitä ja kiintokalusteita löytyykin jo tänä päivänä pitkälti toista tuhatta koko Suomen alueelta, aina Helsingistä Ivaloon (taisi sitä Italiaankin yksi suunnittelmani keittiö päätyä). Siinä se oli,  tätä osaamista halusin tuoda nyt myös muille! Tästä sitten idea lähti liikkeelle.

 

Oman toimintani ydin on aina ollut asiakaslähtöisyys. Olen aina tullut hyvin ihmisten kanssa toimeen ja minua on helppo lähestyä, koska olen rauhallinen persoona. 

Jos on jotain, mitä en ole ennen tehnyt, opettelen. Jos joku muukin on jonkin asian oppinut, miksen minäkin. Tämä on filosofia, joka kuvastaa minua.

En pelkää tarttua haasteisiin ja pyrin aina löytämään parhaan mahdollisen ratkaisun asiakkaiden tarpeisiin.

 

Vuosien varrella olen oppinut ymmärtämään asiakkaiden tarpeet ja toiveet, jotta voin luoda juuri heille sopivia ratkaisuja. Olipa kyseessä vaikka pieni pihan päivitys tai vaikkapa täysin uusi keittiö, tarjoan asiantuntevaa palvelua, sekä toimivia ja käytännöllisiä ratkaisuja. Luotan myös siihen, että pitkä kokemus sekä intohimo keittiösuunnitteluun tekevät lopputuloksesta sellaisen, joka ylittää asiakkaan odotukset.

 

Olen aina  keskittynyt tarjoamaan monipuolisia palveluita. Olipa kyseessä pienet arjen korjaustyöt tai suuremmat projektit, minulta homma käy. Haluan olla helposti lähestyttävä ja tarjota apua pienellä kynnyksellä.

 

Jukka-Pekka Tuomola

 

3D-suunnitelma asiakkaalle

Valmis keittiö

Lisää kuvia ja tarinoita Instagramissa!